Taidetta ja bloggausta

vieraileva kirjoittaja

Moi!

Veera Kuurlunti taidenäyttelyssään

Oon Veera 22v. Taiteilija ja bloggaaja Oulusta. 🙂Mua pyydettiin tekemään juttu tähän blogiin. 🙂

Sairastuin 2-vuotiaana aivokalvontulehdukseen jonka seurauksena tuli neliraaja- ja hengityshalvaus. En pystyny liikuttamaan itseäni kaulasta alaspäin. Olin 1,5v. sairaalassa,  jonka jälkeen kotiuduin pyörätuolin ja hengityskoneen kanssa, siitä lähtien mulla on ollu hoitorinki 24/7.

Oon ollu lapsesta asti kova menemään paikasta toiseen. Kävin 1 ja 2 luokat peruskoulussa jonka jälkeen siirryin erityiskouluun. 1-luokalta jäi mieleen että kiersin eri luokissa ja viereisen rakennuksen päiväkodissa kertomassa miksi oon pyörätuolissa ja hengityskoneessa, kukaan ei kiusannu mua kun tiesi syyn miks en voi kävellä. 🙂 Tästä 10v. myöhemmin sain idean alkaa kirjottaa blogia: Haluan jakaa tietoa että ”Vaikka onkin pyörätuolissa ja hengityskoneessa, voi tehä paljon samoja asioita mitä kävelevätkin”. 🙂 Musta tehtiin myös juttu Yle-uutisiin. 🙂Oon käyny monena vuonna Tivolissa, sirkuksessa, paljon shoppailemassa, harrastanu pyörätuolitanssia ja käyny festareilla Oulussa ja Helsingissä. 🙂

9-vuotiaana sain mun kaverilta synttärilahjaks TopModel-vihon mihin piirsin paperinukeille vaatteita. 12-vuotiaana kyllästyin kun ne paperinuket oli aina samassa asennossa joten aloin opettelemaan piirtää eri artisteja esim. Benjaminia, Robinia ja Selena Gomez:ia. 🙂 2017 menin ekaa kertaa Limingan taidekouluun. Nykyään taiteilen koulussa ja kotona, teen maalaus videoita Youtubeen, käyn festareilla ja artistien keikoilla, maalaan myös tilaustöitä . 🙂  Joskus käyn tanssikisoissa. Mun blogin nimessäkin lukee ”Taiteellista elämää” koska välillä elämässä pitää keksiä luovia ratkaisuja että pääsee kynnyksistä eteenpäin. 🙂


Linkit mun Someihin:
https://www.youtube.com/channel/UC36E_x2Pdf8HEmJuiWbAZcQ
https://www.instagram.com/corlunds_art/
https://veeranpaivakirjat-taiteellistaelamaa.blogspot.com/

Aiheet

Lisää luettavaa

Matkalla Mallorcalle

Kirjoittanut Rita Järvinen Joulukuun alun harmaudessa alkoi ajatus selkiintyä. Lyhyellä matikalla laskettuna oli selvää, että harmautta, räntäsadetta ja sisäruokintaa kestäisi ...

Mitä kuuluu hengityshalvausstatuksen omaajien siirtymälle?

Uutta kaikille osapuolille Vuosi on vaihtunut jo yli kuukausi sitten, ja uusi vammaispalvelulaki on astunut voimaan. Laki mahdollistaa hengityshalvausstatuksen omaajien ...

THL:n Verkostoituvat vammaispalvelut -tilaisuudessa 6.9.2024 käsiteltiin hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden palveluita

Puheenvuoron pitivät Varhan hyvinvointialueen osastonylilääkäri Waltteri Siirala TYKSistä sekä vammaispalvelujohtaja Sari Hietala. He ovat yhteistyössä suunnitelleet tulevien uusien hengityslaitteen varassa ...

Suomesta puuttuu trakeostoomakanyylien valmistusosaaminen – ja tarvittavia kanyyleja

Muutama vuosi sitten yhdistykseemme alkoi tulla uudenlaisia yhteydenottoja: elämää ylläpitävää hengityslaitetta yksilöllisesti valmistetun tai muotoillun trakeostoomakanyylin avulla käyttäville ei enää ...

Skip to content