Rokotukset työntekijöille varmistavat henkilökohtaisen avun turvallisen toteutumisen

Seitsemän henkilökohtaisen avun toimijajärjestöä, mukaan lukien yhdistyksemme, on lähettänyt kannanoton kansalliselle rokotusasiantuntijaryhmälle. Kannanotossa tuodaan esiin huoli siitä, että henkilökohtaisia avustajia ei ole huomioitu koronarokotuksia määrittävässä järjestyksessä. ”Riskiryhmään kuuluvien henkilöiden saadessa koronarokotteen myös heille välttämättömien henkilökohtaisten avustajien tulee saada rokote.”

Rokotustarpeen syynä on, että henkilökohtainen apu on vammaisen henkilön arjen sujuvuudelle, työssä käymiselle ja sosiaaliselle osallistumiselle välttämätöntä. Avustajan työssä läheistä kontaktia on mahdoton välttää. Ollaan tilanteessa, jossa niin avustajat kuin monesti riskiryhmään kuuluva vaikeavammainen työnantaja altistuvat vaaralliselle virukselle jatkuvasti.

Koko kannanotto on luettavissa tästä.

Lisää ajankohtaisia uutisia:

Luukku 1

Hengitystuki ry on mukana joulun odotuksessa omalla joulukalenterillaan. Löydät joka päivä uuden joulukalenterikuvan ja muuta mielenkiistoista someanaviltamme. Kalenteriluukut aukeavat lisäksi kotisivuillamme osoitteessa https://hengitystuki.fi/joulukalenteri-2023/ Kalenterin ensimmäinen

Lue lisää »

Etäjuttutuokio 11.1. klo 16-17.30

EtäjVapaamuotoiset etäjuttutuokiot jatkuvat tammikuussa! Torstaina 11.1. keräännymme taas Teams-yhteydellä keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Jaetaan hyviä juttuja siitä, miten voi valvoa etujaan. Ja jutellaan muutenkin sen mukaan,

Lue lisää »

Presidentinvaalit 2024 ja kotiäänestys

Kotona voi äänestää ennakkoon, jos äänestäjän kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestyksessä

Lue lisää »

Pyydä tietoihisi riskimerkintää

Jos käytät elämää ylläpitävää hengityslaitetta, on kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten tärkeä ymmärtää miten toimia kanssasi päivystys- ja akuuttitilanteissa varsinkin silloin, jos et itse pysty kertomaan tilanteestasi.

Lue lisää »

Tervetuloa verkkosivuillemme!

Kaipaamme hieman palautetta sivustomme sisällöstä. Toivottavasti jaksat vastata yhteen kysymykseen.

Tietoa käytetään toimintamme kehittämiseen. Kiitos!

Skip to content