Sairastuneen ja terveydenhuollon kohtaaminen voi herättää monenlaisia tunteita. Maailmalla on muutaman vuoden keskusteltu ilmiöstä nimeltä terveydenhuollon synnyttämät traumat. Niillä viitataan psykologisiin traumoihin, jotka aiheutuvat diagnoosista tai hoidosta. Niin koronan takia sairaalaan joutuneet, muut vakavasti sairastuneet mutta myös pitkäaikaissairaat voivat kohdata tilanteita, jotka traumatisoivat. Etenkin pitkäaikaissairaille kuten esimerkiksi elämää ylläpitävää hengityslaitetta käyttäville henkilöille kertyy ajan myötä runsaasti kokemuksia terveydenhuollosta ja mahdolliset traumaattiset kokemukset voivat siten vahvistua.

On toki syytä erottaa toisistaan tuntemukset, jotka syntyvät sairastumisesta ja sairaudesta, sekä psyykkinen kipu, jonka taustalla ovat terveydenhuollon toimintatavat ja sen toimijoiden käytös. Vakava fyysinen sairaus on usein järkytys, ja lievemmätkin sairaudet edellyttävät sopeutumista uuteen tilanteeseen. Terveydenhuollossa keskitytään näissä tilanteissa kuitenkin usein fyysisten ongelmien hoitamiseen, jolloin sairastunut voi kokea jäävänsä yksin pelkonsa, huolensa tai ahdistuksensa kanssa. Näin syntyy terveydenhuollon aiheuttama trauma.

Se, ettei sairauden aiheuttamia tuntemuksia ja psykososiaalisen tuen tarvetta huomioida terveydenhuollossa riittävästi, voi itsessään traumatisoida. Jos tarve tulla kuulluksi ja saada ymmärrystä sairauksiin liittyvissä tilanteissa sivuutetaan, on syytä pohtia terveydenhuollon kehittämistä. Tehohoito- ja muihin yksiköihin onkin maailmalla ehdotettu lisättäväksi mielenterveyden ja psykososiaalisen tuen ammattilaisia huomaamaan nämä tilanteet ja tukemaan potilaita. Nämä ammattilaiset voisivat työskennellä osastoilla ja myös kouluttaa muita ammattilaisia.

Monissa psykologista traumatisoitumista synnyttävissä tilanteissa on kyse organisaatiolähtöisistä toimintatavoista, joissa sairastuneen näkökulma unohtuu. Kiire ja henkilöstöpula eivät ole omiaan parantamaan tilannetta. Sen sijaan riittävät resurssit sekä asiakas- ja potilaslähtöisyys vähentäisivät traumatisoitumisen riskiä.

Lääkärit tai hoitajat eivät useimmiten tahallisesti toimi tavoilla, jotka tuottavat traumaattisia kokemuksia. Tilanteeseen on myös kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi HUS on ottanut ystävällisyyden erikseen yhdeksi strategiakseen. Pitää toki kysyä miksi epäystävällisyys olisi pesiytynyt terveydenhuoltoon? Ja yhteiskuntana meidän on syytä pohtia, miten terveydenhuollossa syntyviä traumoja voitaisiin välttää. Erityisen tärkeää se on sellaisten ihmisten kohdalla, jotka ovat jatkuvasti terveydenhuollon avun varassa.

*Teksti on julkasitu lähes samassa muodossa Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 26.8.2021