Kirjaimet THL ja viiden terälehden vihreä pyöreä kukkasymboli, yhteesnä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen logo

THL:n kotisivu-uudistus on muuttanut vammaispalveluja koskevan tiedon löytämistä: tässä vinkit ja linkit

THL:n kotisivut ovat uudistuneet. Sivusto on entistä saavutettavampi, mutta samalla sivujen määrää vähennetty eikä aiempi Vammaispalvelujen käsikirja ole enää löydettävissä entisellä nimellä. Sen sijaan sen sisältöä löytyy osana uutta Ohjeita ammattilaisille -osiota. Tieto on tietenkin kaikille avointa uudesta nimestä riippumatta.

Ohjeita ammattilaisille -osio löytyy www.thl.fi -etusivun navigaatiosta ylhäältä oikealta. Sen pudotusvalikosta löytyy oma otsikko ”Vammaispalvelujen ohjeet”, jonka alla ohjeet ovat aakkosissa. Sieltä löytyvät ”Hengityslaitteen varassa elävän henkilön palvelut”.

https://thl.fi/ohjeita-ammattilaisille/hengityslaitteen-varassa-elavan-henkilon-palvelut

Yhdistyksemme suosittelee tutustumaan myös yhdistyksen omien kotisivujen hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden palveluita koskeviin osioihin.

Lisää uutisia

Hengitystuki ry:lle uusi toiminnanjohtaja

Hengitystuki ry:n toiminnanjohtajana on syyskuun alussa aloittanut KTM Venla Räty. Räty on aiemmin toiminut yhdistyksen hallituksen jäsenenä, varapuheenjohtajana sekä järjestösihteerinä. Monessa vammaisjärjestössä ...

Ennakkotietoa: Trakeostooman omaajan suun hoito – videon esittely etänä 24.11. klo 15-16

Tervetuloa tutustumaan uuteen kansalliseen trakeostooman omaajien suun terveyden hoitoa käsittelevään videoon ja keskustelemaan suun hoidosta! Videon esittelee Sosiaali- ja terveysministeriön ...

Syksyn etäjuttutuokiot käynnistyvät

Yhdistyksen syksyn toiminta käynnistyy ensimmäisellä etäjuttutuokiolla keskiviikkona 26.8. klo 16-17! Etäjuttutuokioissa voi keskustella kaikenlaisista hengitystuen käyttäjien elämää koskevista mietteistä. Jutellaan ...

Yhdistyksen toimisto on kiinni 19.6.–9.8.2026

Kiireisissä asioissa ota yhteyttä Liisa Rautaseen.

...

Vastaa kyselyyn vammaisten ihmisten kokemuksista uuden VPL-lain soveltamisessa!

Vammaisfoorumi haluaa kuulla vammaispalvelujen käyttäjien kokemuksia uuden vammaispalvelulain soveltamisesta. Vammaisfoorumi hyödyntää kyselyn tuloksia vaikuttamistyössään sekä tutkimus- ja selvitystarkoituksissa. Kyselyyn vastataan ...

Hengitystuki ry vakavasti huolissaan hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden asiakasturvallisuudesta

Nykyinen palvelujärjestelmä on tehostettu jo liian pitkälle. Jatkuvasti vaihtuva tai liian vähäinen henkilöstö sekä tilanteiden aiheuttama kiire johtavat toistuviin vaaratapahtumiin, ...

Skip to content