Vammaispalvelulain toinen käsittely eduskunnan täysistunnossa perjantaina 24.2.

Vammaispalvelulaki kävi myöhään tiistaina 21.2. läpi ensimmäisen täysistuntokäsittelyn. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk) esitteli lyhyesti valiokunnan mietinnön lakiesityksestä. Hän totesi, että valiokunta oli tehnyt mietinnössä poikkeuksellisen paljon muutoksia lakiesitykseen, osin perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta. ”Tällaisina merkittävimpinä muutoksina valiokunta ehdottaa erityisesti subjektiivisia oikeuksia koskevien säännösten täsmentämistä ja selkeyttämistä, ikääntymisrajauksen poistamista ja hengityshalvauspotilaiden aseman säilyttämistä lähtökohtaisesti ennallaan”, Lohi totesi.

Lakihanke koettiin valiokunnassa poikkeuksellisen tärkeäksi, Lohi kertoi, pyritäänhän sillä toteuttamaan nykyistä paremmin YK:n vammaisten oikeuksien sopimusta. ”Tässä mielessä pidän erittäin arvokkaana, että kaikilta osin valiokunta kykeni yksimieliseen päätöksentekoon”.

Täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä lyhyen puheenvuoron pitivät myös kansanedustajat Veronika Rehn-Kivi (r), Mikko Kinnunen (kesk), Mats Löfström (r), Paula Risikko (kok) ja Minna Reijonen (ps).

Rehn-Kivi korosti, että ”lainsäädännön tavoitteiden saavuttaminen riippuu viime kädessä käytännön toteutuksesta hyvinvointialueilla ja siitä, miten hyvin tieto tavoittaa kaikkia asianosaisia ja miten byrokratiaa vähennetään muutenkin haasteiden keskellä olevien yksilöiden ja perheiden elämässä.”

Kinnunen puolestaan huomautti, että ”uudistus ei välttämättä tule kerralla täydellisen valmiiksi. Lakiin pitää tehdä tarvittaessa korjaussarjoja. Näin on usein laajojen pakettien kohdalla. Tartutaan jatkossa selkeästi näihin epäkohtiin, kun tilannetta arvioidaan.”

Paula Risikko nosti esiin erilaisia huolenaiheita mietinnöstä. Yksi niistä koski lain kustannusten kasvua, kun ikääntymisrajoitus poistettiin. Hän näki mietinnössä useita pieniä epäjohdonmukaisuuksia, kuten uuden työtoimintapykälän kirjoitusasu, jossa viitataan ainoastaan kehitysvammaisiin.

Myös Minna Reijonen totesi, että tarkennettavaa ja parannettavaa jää.

Vammaispalvelulain toinen eli viimeinen täysistuntokäsittely on perjantaina 24.2. klo 13 alkavassa täysistunnossa. Esityslistalla se on vasta yhdeksäntenä kohtana, ja aiemmin täysistunnossa on esimerkiksi varattu tunti Ukrainaa koskevalle ajankohtaiskeskustelulle. Täysistuntoa voi seurata verkkolähetyksenä eduskunnan kotisivuilta https://www.eduskunta.fi/FI/Sivut/default.aspx

Lisää ajankohtaisia uutisia:

Etäjuttutuokio 29.2. klo 16-17.30

Helmikuun juttutuokio järjestetään karkauspäivänä 29.2. alkaen klo 16. Aihe on vapaa, eli tervetuloa keskustelemaan! Juttutuokiot perustuvat vertaistukeen ja ne ovat suunnattu kaikille hengitystuen käyttäjille. Läheisetkin

Lue lisää »

Kohti yhdenvertaista yhteiskuntaa -seminaari

Tämän viikon alussa järjestettiin Kohti yhdenvertaista yhteiskuntaa -seminaari yhdistyksemme puheenjohtajan Jukka Sariolan 60-vuotis päivän kunniaksi. Tilaisuuden aluksi Jukka Sariolalle ojennettiin Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen Leijonan

Lue lisää »

Lämmin kiitos

Vuosi 2023 on ollut vaiherikas niin maailmalla kuin yhdistyksessämmekin. Kiitos kaikille yhteydenottajille, yhteistyökumppaneille, hengityslaitteen käyttäjille ja teidän tukenanne työskenteleville sekä läheisille! Yhdessä olemme olleet enemmän.

Lue lisää »

Tervetuloa verkkosivuillemme!

Kaipaamme hieman palautetta sivustomme sisällöstä. Toivottavasti jaksat vastata yhteen kysymykseen.

Tietoa käytetään toimintamme kehittämiseen. Kiitos!

Skip to content