Ajankohtaisia uutisia:

Vammaispalvelulain uudistus ei ehdi voimaan vuodenvaihteessa

Kaksi ruskeaa lakikirjaa ja puheenjohtajan nuija

16.12.2022

Pitkään ja hartaasti odotetun vammaispalvelulain uudistus on edelleen eduskunnan käsittelyssä. Vaikka perustuslakivaliokunnassa käsittely on edennyt muutaman viime viikon kuluessa, ei valiokunnan lausunto ole vielä valmis eikä sosiaali- ja terveysvaliokunta siten ole päässyt jatkamaan omaa työskentelyään lakiesityksen kanssa.

Sen sijaan eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen laiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta HE 312/2022, jolla mahdollistettiin kehitysvammalain palvelujen jatkuminen sote-uudistuksen yhteydessä, kun vammaispalvelulakiuudistus ei ehtinyt voimaan ja hyvinvointialueet aloittavat.

Hengityshalvausstatuksen omaajille vammaispalvelulain viivästyminen merkitsee sitä, että nykyiset palvelut jatkuvat entisellään.

Eduskunnan kevätistuntokausi on muutaman kuukauden mittainen. Jää nähtäväksi, ennättääkö vammaispalvelulakiuudistuksen käsittely valmiiksi sen aikana. Mitään tietoa lakiesityksen kohtalosta ei valitettavasti vielä ole saatavilla. Yhdistyksemme seuraa jatkuvasti tilannetta ja uutisoi asian käänteistä.

Lisää uutisia:

Varautuminen häiriö- ja vaaratilanteisiin

THL on julkaissut sivuillaan tietoa vammaispalveluiden varautumisesta vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeustilanteisiin. Jokaisella taholla hyvinvointialueilla on oma roolinsa ja tehtävänsä varautumisessa. Sivu on tarkoitettu ensisijaisesti vammaispalveluille,

Lue lisää »

Jäsenristeily

Lähdemme taas merille! Matka Tallinnaan on tarjolla torstaina 24.8. Lähtö on Helsingistä klo 10.30, ja palaamme takaisin klo 19.30. Tallinnassa aikaa on neljä tuntia shoppailuun,

Lue lisää »

Elämää hengityskoneen ja avustajien mahdollistamana

Yhdistyksemme puheenjohtaja Jukka Sariola piti puheenvuoron 31.3.2023 Verkostoituvat vammaispalvelut -tilaisuudessa, jonka järjestivät Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy (Kuntaliitto) ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL. Lataa diat: https://hengitystuki.fi/wp-content/uploads/2023/03/Elamaa-hengityskoneen-ja-avustajan-varassa.pdf (pdf

Lue lisää »
Skip to content