Hengitystuki ry

Vammaispalvelulakiuudistus ja hengityshalvausstatuksen omaajat, tilanne lokakuussa 2022

Nykyisten hengityshalvausstatuksen omaajien palvelujen järjestämistapa on muuttumassa vammaispalvelulakiuudistuksen myötä. Tässä tietoa eduskuntaan 6.10.2022 menneen lakiesityksen sisällöstä:

Aikataulu ja suuri muutos asemaan

Uusi vammaispalvelulaki on tarkoitus saattaa voimaan sote-uudistuksen kanssa samaan aikaan eli 1.1.2023.

Uudistuksella on kuitenkin 3 vuoden siirtymäaika eli palvelut eivät muutu heti. Uusien palvelujen pitää toimia viimeistään 1.1.2026. Omasta tahdosta uusiin palvelujen järjestämistapoihin voi kuitenkin siirtyä jo lain voimaan tultua ja ennen siirtymäajan päättymistä.

Hengityshalvauspotilaita koskeva lainsäädäntö puretaan uudistuksen yhteydessä. Uudistuksen toteutuessa hyvinvointialueen sosiaalitoimi olisi järjestämisvastuussa nykyisten hengityshalvausstatuksen omaajien sairaalan ulkopuolella toteutettavista palveluista.

Vammaispalveluiden piiriin siirtymisen jälkeen kukaan kotona asuva elämää ylläpitävää hengityslaitehoitoa tarvitseva henkilö ei olisi enää sairaalan kirjoilla.

Työntekijärinkiin saa erilaisia työntekijöitä

Henkilökohtaisen avun sisältö laajenee

Henkilökohtaiseen apuun voisi kuulua sellaisia itsehoitoa vastaavia toimia, jotka liittyvät terveyden ylläpitoon sekä pitkäaikaisen sairauden ohjeiden mukaiseen hoitoon mukaan lukien hengityslaitteen käytöstä ja toimivuudesta huolehtiminen. Hyvinvointialue tarjoaisi tällaisten toimenpiteiden tekemiseen ohjausta.

Työntekijäringin ammattirakennetta muutettaisiin henkilön tarpeesta ja tilanteesta riippuen

Avun tarpeesta huolehtiminen voisi siirtyä osin tai kokonaan terveydenhuoltopainotteisesta mallista henkilökohtaisen avun tuella toteutettavaksi.

Säätelyä perheenjäsenen työskentelystä henkilökohtaisena avustajana väljennetään

Se tarkoittaisi esimerkiksi, että perheenjäsen voisi toimia sijaisena työntekijän sairastuessa nykyistä helpommin.

Työntekijärinkien järjestämistapoja tulee lisää

Asumisen tuen palvelukokonaisuus

Yhdeksi tavaksi järjestää nykyisten hengityshalvauspotilaiden työntekijärinki on kaavailtu asumiseen liittyvien palvelujen kokonaisuutta, johon voisi kuulua myös kotiin tuotavia terveydenhuollon palveluja. Tätä vaihtoehtoa kutsutaan asumisen tueksi. Asumisen tukeen voisi kuulua myös henkilökohtaista apua. Asumisen tuen palvelukokonaisuus muistuttaisi nykyistä palveluasumista omaan kotiin.

Työntekijäringissä voisi silloin olla sekä terveydenhuollon ammattilaisia että henkilökohtaisia avustajia yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden perusteella.

Asumisen tukea ja siihen sisältyvää henkilökohtaista apua tai terveydenhuollon palveluja voitaisiin toteuttaa joko ostopalveluna tai hyvinvointialueen omana toimintana.

Henkilökohtainen apu

Nykyisten hengityshalvausstatuksen omaajien työntekijärinki voitaisiin myös järjestää henkilökohtaisena apuna. Hyvinvointialueen olisi järjestettävä henkilökohtaista apua kolmella eri tavalla, joista pitäisi voida valita itselle sopivin vaihtoehto.

  • Työnantajamalli
  • Palveluseteli
  • Hyvinvointialueen oma toiminta tai sen hankkima ostopalvelu

Henkilökohtaisten avustajien työnantajaksi ryhtyminen edellyttää kirjallista suostumusta. Työnantajaksi ryhtyvä saisi työnantajavelvollisuuksiin hyvinvointialueelta neuvontaa. Työnantaja voi itse valita työntekijänsä.

Henkilökohtaisen avun palvelusetelin avulla voi valita avun (hyvinvointialueen kilpailuttamilta) yksityisiltä palveluntuottajilta, kuten nykyisinkin.

Lisäksi hyvinvointialue voi järjestää henkilökohtaista apua omana toimintanaan (esimerkiksi avustajakeskusten kautta) tai ostaa apua suoraan palvelutuottajilta.

Ylläpitokorvaus poistuu portaittain

Ylläpitokorvaus säilyisi lakiesityksen mukaan nykyisen suuruisena siirtymäajan eli 31.12.2025 saakka. Sen jälkeen se pienenisi vuosittain 20 prosenttia ja poistuisi lopullisesti 31.12.2030. Ylläpitokorvauksen suuruuteen ei vaikuta se, siirtyykö omasta tahdosta uusiin palveluihin jo siirtymäajan kuluessa.

Siirtymän jälkeen muut terveydenhuollon maksut kuten muilla kansalaisilla

Uusiin palvelujen järjestämistapoihin siirryttäessä (joko siirtymäajan jälkeen tai omasta tahdosta siirtymäajan kuluessa) poistuu nykyinen lääkkeiden, kuljetusten ja hoidon maksuttomuus. Tilalle tulevat Kela-kuljetukset (omavastuu 300€/vuosi), terveydenhuollon maksukatto (692€/vuosi) sekä lääkkeiden maksukatto (592€/vuosi).

Oikeus uusiin etuuksiin

Hengityshalvausstatuksen eli laitospotilasstatuksen poistuessa syntyy oikeus asumistukeen ja toimeentulotukeen, mikäli niiden myöntämisen ehdot täyttyvät.

Tärkeä muistaa

Vammaispalvelulakiesitykseen voi vielä tulla muutoksia eduskuntakäsittelyssä eli yllä oleva tieto ei vielä välttämättä ole lopullista. Yhdistyksemme tiedottaa lakiesityksen etenemisestä ja muutoksista.

Lisää ajankohtaisia uutisia:

Etäjuttutuokio 11.1. klo 16-17.30

EtäjVapaamuotoiset etäjuttutuokiot jatkuvat tammikuussa! Torstaina 11.1. keräännymme taas Teams-yhteydellä keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Jaetaan hyviä juttuja siitä, miten voi valvoa etujaan. Ja jutellaan muutenkin sen mukaan,

Lue lisää »

Presidentinvaalit 2024 ja kotiäänestys

Kotona voi äänestää ennakkoon, jos äänestäjän kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestyksessä

Lue lisää »

Pyydä tietoihisi riskimerkintää

Jos käytät elämää ylläpitävää hengityslaitetta, on kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten tärkeä ymmärtää miten toimia kanssasi päivystys- ja akuuttitilanteissa varsinkin silloin, jos et itse pysty kertomaan tilanteestasi.

Lue lisää »

Tervetuloa verkkosivuillemme!

Kaipaamme hieman palautetta sivustomme sisällöstä. Toivottavasti jaksat vastata yhteen kysymykseen.

Tietoa käytetään toimintamme kehittämiseen. Kiitos!

Skip to content