Varautuminen häiriö- ja vaaratilanteisiin

THL on julkaissut sivuillaan tietoa vammaispalveluiden varautumisesta vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeustilanteisiin. Jokaisella taholla hyvinvointialueilla on oma roolinsa ja tehtävänsä varautumisessa. Sivu on tarkoitettu ensisijaisesti vammaispalveluille, mutta siitä on hyötyä meille muillekin. Tiesitkö esimerkiksi, että vammaispalvelujen asiakkailla pitää olla yksilöllinen varautumissuunnitelma? Sivulla on myös linkkejä eteenpäin, joiden avulla kaikki saavat vinkkejä varautumiseen.

THL:n sivut Vakaviin häiriötilanteisiin varautuminen vammaispalveluissa

Meidän omatkin sivumme ovat hieman päivittyneet varautumiseen liittyen. Kokosimme ohjeet elämän eri osa-alueiden häiriötilanteisiin varautumiseen yhdelle sivulle. Varaudu häiriötilanteisiin -sivulla kerrotaan mm. akuuttitilanteiden harjoitteluista, leikkauksiin varautumisesta ja korona-ajan opeista.

Tärkeä uusi ohjeistus koskee akuttitilanteisiin varautumista. Suosittelemme kaikkia hengityslaitteen käyttäjiä harjoittelemaan akuuttitilanteita varten! On tärkeää osata toimia, kun hengityslaitteen letku irtoaa tai vuotaa. Harjoitelkaa akuuttitilanteiden varalle -sivu neuvoo harjoittelussa.

Viime syksynä oli keskustelua sähkökatkoista, ja niiden vaikutuksesta hengityslaitteisiin. Keräsimme tällöin sivuillemme tietopaketin sähkökatkoihin varautumisesta. Löydät tietopaketin täältä.

Lopuksi Tulevaisuutta luomassa -hankkeen tuottama video erilaisten häiriöolosuhteiden vaikutuksesta vammaisten elämään.

Lisää ajankohtaisia uutisia:

Toimisto hiljenee kesäksi

On aika ladata akkuja työntäyteisen kevään jälkeen. Toimistomme on siis kiinni 22.6.-6.8. Kiireellisissä asioissa voit olla koko kesän yhteydessä toiminnanjohtaja Liisa Rautaseen liisa.rautanen@hengitystuki.fi tai 0500

Lue lisää »

Varautuminen häiriö- ja vaaratilanteisiin

THL on julkaissut sivuillaan tietoa vammaispalveluiden varautumisesta vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeustilanteisiin. Jokaisella taholla hyvinvointialueilla on oma roolinsa ja tehtävänsä varautumisessa. Sivu on tarkoitettu ensisijaisesti vammaispalveluille,

Lue lisää »

Tervetuloa verkkosivuillemme!

Kaipaamme hieman palautetta sivustomme sisällöstä. Toivottavasti jaksat vastata yhteen kysymykseen.

Tietoa käytetään toimintamme kehittämiseen. Kiitos!

Skip to content