Halusimme suhteen alkuaikoina puolisoni kanssa ottaa koiranpennun, samalla kun muutimme yhteiseen kotiin. Monet olivat sitä mieltä, että emme pystyisi huolehtimaan koirasta, koska liikumme kumpikin sähköpyörätuolilla. Me olimme eri mieltä ja teimme kaikkemme, jotta koirahaave toteutuisi.
Toiseksi ongelmaksi muodostui kysymys siitä, että kuuluuko henkilökohtaisen avustajan avustaa lemmikin hoidossa. Esimerkiksi talvella on sula mahdottomuus lähteä sähkärillä koiralenkille lumikinosten yli, joten ulkoilutus jäisi silloin pääosin avustajalle. Koiran tullessa taloon avustajan toki pitäisi auttaa myös muissa fyysisissä, koiran hoitoon liittyvissä asioissa, kuten ruoan antamisessa.
Vammaispalvelulaissa sanotaan, että henkilökohtaisen avustajan tarkoituksena on mahdollistaa vammaisen henkilön yhdenvertainen osallistuminen yhteiskunnassa, eikä se mielestäni olisi kovin yhdenvertaista, jos kaikilla ei saisi olla lemmikkejä niin halutessaan. Tähän vammaispalvelulain kohtaan vetosimme koiraa hankkiessamme ja saimme asialle varmistuksen silloin myös ylemmältä taholta – avustajan työhön voi kuulua myös lemmikin hoidossa avustaminen.
Koira tuli taloon
Kenen tahansa arki muuttuu melkoisesti koiranpennun tullessa taloon, ja niin se muuttui meilläkin. Piti huolehtia pienestä, suloisesta luontokappaleesta, joka sai söpöilystä huolimatta aikaan myös sotkua ja tuhoa.
Ensimmäiset viikot ja kuukaudet opeteltiin kaikki elämään koiranpennun kanssa. Siihen liittyi koiran opettamista sisäsiistiksi ja pennun kouluttamista. Sisäsiisteys olikin yksi iso asia, jossa avustajan käsiä tarvittiin, sillä koira piti saada vikkelästi sanomalehden päälle, kun hätä yllätti. Vahingoilta ei toki vältytty ja näiden vahinkojen siivous kuului myös avustajalle.
Koira oppi hyvin väistelemään sähkäreitä ja muita kotoamme löytyviä apuvälineitä. Se ei myöskään ikinä ole tehnyt mitään kiellettyä tuhoa kotioloissa eikä koira pentunakaan kiinnostunut yöllisen hengityslaitteeni letkuista. Kaikki apuvälineet ja niiden lisäosat saivat olla rauhassa – paitsi nostoliina, sillä sen päällä koira on aina tykännyt nukkua. Jos liina jää sekunniksikin lattialle, niin se on heti varattu, koska se tuoksuu koiran lempi-ihmiseltä.
Me olimme koiran pentuaikana hyvin tarkkoja siitä, että koira ei ole kenenkään muun kuin minun tai puolisoni sylissä eikä nuku kenenkään muun vieressä. Tällä pyrittiin välttämään sitä, ettei koira kiintyisi muihin ihmisiin, kun avustajat kuitenkin vaihtuvat aina silloin tällöin. Ja tässä onnistuttiin, sillä kyllä Taisto tietää nykyäänkin, kuka on emäntä ja on huolissaan, jos olen vaikka yön pois kotoa.
Apua ja tukea koirasta
Taistosta on ollut arjessa myös yllättävän paljon apua. Vaikka se on vain pieni, kahdeksankiloinen terrieri, niin se on sellainen oman elämänsä avustajakoira. Taisto osaa esimerkiksi hakea avustajan paikalle, jos kutsun häntä, eikä avustaja kuule ollessaan eri huoneessa. Näissä tilanteissa koira käy tutkimassa jokaisen huoneen, jotta löytää avustajan ja ilmoittaa hänelle, että häntä kaivataan. Tämän taidon Taisto on oppinut ihan itse vuosien saatossa ja se kertoo myös siitä, että se tietää kenen koira se on. Koira tuo myös henkistä turvaa niihin pieniin hetkiin, kun olen yksin kotona avustajan viedessä roskia.
Vastuu ja yhdenvertaisuus
Koiran omistamiseen ja sen kanssa elämiseen liittyy paljon muitakin fyysisiä asioita ja hoitotoimenpiteitä kuin ulkoilu. Jos koiralle tulee esimerkiksi korvatulehdus, pitää sitä hoitaa ja tässä tapauksessa fyysisien suorituksen tekee avustaja. Avustaja on mukana myös eläinlääkärikäynneillä, avustaja leikittää koiraa ja pesee sen tarvittaessa. Kaikesta tästä huolimatta vastuu koiranhoidosta tai sen hyvinvoinnista on kuitenkin aina minulla. Avustajan ei siis tarvitse tietää milloin koira tarvitsee mitäkin, vaan kerron asiat silloin kun niitä tarvitsee tehdä. Koirasta on myös tullut iso osa avustajien työyhteisöä ja on sitä kai ihan tutkittukin, että koiran rapsuttaminen laskee stressitasoja. Meillä ei siis työaikana ainakaan stressata, sillä koiraa saa rapsutella niin paljon kuin huvittaa!
Vastuun kääntöpuoli on se, että koen itse olevani jotenkin tarkkailun alainen. Alun vaikeuksista ja muiden ihmisten vastustuksesta jäi minulle sellainen olo, että minun pitää olla tarkempi ja vastuullisempi koiranomistaja kuin kukaan muu. Vien koiran pienimmästäkin asiasta eläinlääkäriin ja ajattelen aina monta askelta edemmäs, että kuinka jokin asia voisi vaikuttaa koiraan ja että sillä on parhaat mahdolliset oltavat. En silti vaihtaisi hetkeäkään pois.
Lemmikki tuo elämään paitsi iloa, niin myös rakennetta ja tarvitsevaisuuden tunnetta. Sinulla on joku, josta pitää huolehtia. Sinulla on kaveri, joka on aina läsnä ja paikalla. Sinulla on joku, jota halia aina kun tuntuu siltä. Ja ennen kaikkea, sinulla on oikeus näihin kaikkiin, ihan niin kuin kenellä tahansa muullakin.
