Hengitystuki ry

Tulostettava teksti hengityslaitteen käyttäjän koronavirustilanteeseen terveydenhuoltoon

Mikäli hengityslaitteen käyttäjä epäilee itsellään koronavirustartuntaa tai tartunta on jo todettu ja hengityslaiteen käyttäjä joutuu hakemaan apua terveydenhuollosta, on mukana hyvä olla tietoa hengityslaitehoidosta. Ohessa teksti, jonka voi myös tulostaa mukaansa esimerkiksi päivystykseen tai siltä varalta, ettei itse pysty puhumaan.

Tärkeää tietoa, jos minulla epäillään koronavirustartuntaa tai todetaan viruksen takia hoidon tarvetta

Käytän elämää ylläpitävää hengityslaitetta trakeostomian kautta.

Koronavirusta epäiltäessä on tärkeää, että minut testataan pikaisesti, sillä olen riippuvainen muiden avusta ja tartuntaketju on tämän avun ja suojaustason turvaamiseksi selvitettävä mahdollisimman nopeasti.

Pyydän, että olette yhteydessä sairaanhoitopiirimme hengitystukiyksikköön. Puhelinnumeron saatte minulta tai työntekijöiltäni.

Mikäli olen sairastunut koronavirukseen, on tärkeää huomioida seuraavat asiat:

  • Koska taudin kulkua hengityslaitteen käyttäjien keskuudessa ei tunneta, vointiani on useimmiten syytä seurata sairaalassa. Tästä sovitaan ja tilannetta seurataan hoitavan lääkärin kanssa eli otetaan yhteys hengitystukiyksikkööni.
  • Infektion leviämisen estämiseksi on ainakin sairaalaoloissa syytä siirtyä liman imemiseen suljetussa systeemissä. Lisätietoja tästä saa hengitystukiyksiköstä ja hoitavalta lääkäriltäni, ellei tätä ole toteutettu jo kotonani.
  • Kotiventilaattoriini voidaan kytkeä happirikastin, mikäli minulla on viruksen takia lisähapen tarve. Eri laitteissa kytkeminen tapahtuu eri tavalla, joten ohjeet on kysyttävä hengitystukiyksiköstäni. Myös Hengityslaitepotilaat ry:n kotisivulta löytyvältä koronainfo-sivulta löytyvät kuvat eniten käytössä olevien koneiden osalta.
  • Jos nykyisellä trakeakanyylillani hapetustarvetta ei saada tyydytettyä, on syytä vaihtaa sopivan kokoiseen kuffilliseen kanyyliin. Puhekykyni säilyttäminen olisi sairastaessa kuitenkin poikkeuksellisen tärkeää, jotta voin ilmaista tarpeeni ja informoida hoitajia. Näin vältytään hoitotehtävissä tapahtuvilta virheiltä.
  • HUOM Omat työntekijäni ovat välttämättömiä hoidossani myös, mikäli minua hoidetaan muualla kuin kotona. Vain he tuntevat ja tietävät yksilölliset tarpeeni ja hengityslaitteeni toiminnan sekä siihen liittyvät yksilökohtaiset toimenpiteet. Tavallinen sairaalan työntekijä ei ole koulutuksessaan saanut näihin asioihin perehdytystä eikä tehohoidonkaan sairaanhoitaja tunne minulle välttämättömiä yksityiskohtia. Minulla on hengityskoneeni lisäksi myös muita terveyteeni liittyviä yksilöllisiä tarpeita, joista täytyy huolehtia jatkuvasti.

Tulostettava pdf Koronaensitieto

Lisää ajankohtaisia uutisia:

Etäjuttutuokio 29.2. klo 16-17.30

Helmikuun juttutuokio järjestetään karkauspäivänä 29.2. alkaen klo 16. Aihe on vapaa, eli tervetuloa keskustelemaan! Juttutuokiot perustuvat vertaistukeen ja ne ovat suunnattu kaikille hengitystuen käyttäjille. Läheisetkin

Lue lisää »

Kohti yhdenvertaista yhteiskuntaa -seminaari

Tämän viikon alussa järjestettiin Kohti yhdenvertaista yhteiskuntaa -seminaari yhdistyksemme puheenjohtajan Jukka Sariolan 60-vuotis päivän kunniaksi. Tilaisuuden aluksi Jukka Sariolalle ojennettiin Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen Leijonan

Lue lisää »

Lämmin kiitos

Vuosi 2023 on ollut vaiherikas niin maailmalla kuin yhdistyksessämmekin. Kiitos kaikille yhteydenottajille, yhteistyökumppaneille, hengityslaitteen käyttäjille ja teidän tukenanne työskenteleville sekä läheisille! Yhdessä olemme olleet enemmän.

Lue lisää »

Luukku 1

Hengitystuki ry on mukana joulun odotuksessa omalla joulukalenterillaan. Löydät joka päivä uuden joulukalenterikuvan ja muuta mielenkiistoista someanaviltamme. Kalenteriluukut aukeavat lisäksi kotisivuillamme osoitteessa https://hengitystuki.fi/joulukalenteri-2023/ Kalenterin ensimmäinen

Lue lisää »

Tervetuloa verkkosivuillemme!

Kaipaamme hieman palautetta sivustomme sisällöstä. Toivottavasti jaksat vastata yhteen kysymykseen.

Tietoa käytetään toimintamme kehittämiseen. Kiitos!

Skip to content