Kolme hengityslaitteen käyttäjää esteettömän veneen kannella. Yhdellä ei pelastusliiviä, toisella pelastusliivi olkapäillä ja kolmannella liivi kokonaan puettuna. Näkyy myös kaksi avustajaa. Veneen takana louhitaan kalliota.

Suositukset vammaispalveluille hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden palvelujen toteuttamiseen

Hengitystuki ry on laatinut suositukset vammaispalveluille nykyisten hengityshalvasstatuksen omaajien eli tulevien hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden vammaispalveluina järjestettävien palvelujen suunnittelun tueksi.

Hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden on nimenomaisesti tarkoitus siirtyä vammaispalvelulain nojalla järjestettäviin palveluihin, sillä nykyinen hengityshalvauspotilaita koskeva lainsäädäntö kumotaan uuden vammaispalvelulain myötä. Siirtymä onkin merkittävä muutos kaikille osapuolille.

Yhdistyksemme on ainoa valtakunnallinen järjestö, joka tuntee hengityshalvausstatuksen omaajien arjen, erityistarpeet ja näkemykset. Suositukset perustuvat tälle asiantuntemukselle.

Suositukset ovat vielä luonnos, sillä uusi vammaispalvelulaki ei vielä ole voimassa ja siihen on tulossa vielä muutoksia soveltamisalapykälän osalta. Tarvittaessa päivitämme suosituksia myös palautteen perusteella.

Suositukset löytyvät täältä: https://hengitystuki.fi/wp-content/uploads/2024/09/Suositukset-vammaispalveluille-luonnos.pdf

Suositusten aiheet pikasilmäyksellä

  • Asiakkaiden siirtymätoiveet on hyödyllistä selvittää ennalta              
  • Asiakas kannattaa ottaa alusta asti mukaan suunnittelemaan ja valmistelemaan siirtymää       
  • Hengityslaitteen varassa elävän henkilön palvelut tulee järjestää vammaispalveluina omaan kotiin
  • Asumisen tuen palvelukokonaisuus kotiin on yleensä paras vaihtoehto                     
  • Työntekijäringin toteuttamistapa on mietittävä huolella                       
  • Työntekijäringin kokoonpano tulee toteuttaa asiakkaan näkemyksen ja yksilöllisten tarpeiden perusteella       
  • Työntekijäringin tehtävien tulee kattaa hengityslaitteen varassa elävän henkilön tarpeet               
  • Asiakasturvallisuudesta huolehtimiseen tulee panostaa                     
  • Huolellinen sijaissuunnitelma on välttämätön              
  • Myöhemmät hengityslaitteen varassa elävät henkilöt tulee saada sairaalasta kotiin ilman tarpeetonta odottelua       
  • Osaamisen keskittäminen tuo monenlaisia hyötyjä
  • Tutustu myös muihin hengityslaitteen varassa elävien erityistarpeisiin

Lisää uutisia

Toimisto hiljenee jouluksi

Toimisto hiljenee 21.12.2024-2.1.2025. Toivotamme kaikille oikein rauhaisaa joulua ja hyvää uuttavuotta!

...

Etäjuttutuokio 15.1.2025

Ensi vuoden etäjuttutuokiot käynnistetään keskiviikkona 15.1.2025 klo 16-17.30. Huomaa uusi viikonpäivä! Tule mukaan keskustelemaan. Vuoden ensimmäisessä tapaamisessa sovitaan myös kevään ...

Vinkkejä trakeostoomasta huolehtimiseen – suosituksia ja kokemustietoa

Yhdistyksemme on koonnut perustietopaketin trakeostoomasta huolehtimiseen. Tietopaketti perustuu Hoitotieteen tutkimussäätiön suosituksiin ja hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden suosituksia koskeviin, omiin kokemuksiin ...

Jukka Sariolan siunaustilaisuus 30.11. Jyväskylässä

Perhe on toivonut oheisen kutsun välittämistä tahoille, joissa Jukka on ollut mukana. Siunaustilaisuus pidetään Jyväskylän kaupunginkirkossa 30.11. klo 13. Voit ...

THL:n vammaispalvelukäsikirjassa nyt myös ruotsinkielistä tietoa

THL:n vammaispalvelukäsikirjaan on tullut ruotsinkielistä tietoa elämää ylläpitävää hengityskonetta käyttävien ihmisten tulevista palveluista. Tämä on ensimmäinen paikka, jossa palveluita käsitellään ...

Jukka Sariola 1963–2024

Hengitystuki ry:n pitkäaikaisen puheenjohtajan ja määrätietoisen vammaisjärjestövaikuttajan Jukka Sariolan rikas elämä päättyi pyhäinpäivänä sairauskohtaukseen matkalla Tallinnaan. Perheen välittämä suruviesti koskettaa ...

Skip to content