40 vuotta yhteistyötä hengityksen tukemisessa

Uudenmaan lihastautiyhdistys eli tuttavallisemmin Uly vietti lauantaina 10.9. 40-vuotis juhliaan. Uly on meille Hengityslaitepotilaat ry:ssä monella tapaa tärkeä järjestö. Meillä on on jäseninä paljon lihassairaita Uudenmaan alueelta, me vuokraamme yhteistä toimitilaa Ulyn kanssa, ja toiminnanjohtajamme Liisa Rautanen on Ulyn pitkäaikainen puheenjohtaja.

Uly tekee myös työtä hengitystuen hyväksi. Se luotsasi 1990-luvulla keskusteluja, joiden tuloksena aikuisten lihassairaiden hengitysarvoihin alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Säännöllinen hengitysarvojen seuranta alkoi ensin HUS:ssa, ja levisi sitten ympäri maan.

Näissä keskusteluissa tärkeässä osassa olivat Eero Akaan-Penttilä, Irma Jousela ja Ritva Pirttimaa. Akaan-Penttilä ja Jousela saivatkin lauantaina juuri tästä hengitystuen eteen tehdystä työstä Lihastautiliiton kultaisen ansiomerkin. Pirttimaa sai erillisen tunnustuksen, koska hänellä ansiomerkki jo oli aiemmasta työstään Lihastautiliiton hengityksen asiantuntijana.

Myös Liisa Rautasta muistettiin vupsikymmenien työstä Ulyn ja muiden järjestöjen hyväksi.

Lisää uutisia

Ihmisoikeuksia ei saa laiminlyödä uutta vammaispalvelulakia soveltaessa

Ihmisoikeuksia ei saa laiminlyödä uutta vammaispalvelulakia soveltaessa. Näin toteavat 11 vammaisjärjestöä, mukana yhdistyksemme. Kannanoton allekirjoittajat ovat huolissaan hyvinvointialueiden uusista lain ...

Sääntömääräinen vuosikokous

Hengitystuki ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 14.6.2025 Helsingissä, hotelli Valossa (Mannerheimintie 109, 00280 Helsinki). Päivä alkaa hotellin ravintolan, Bistro Elon, ...

Millaista on käyttää päivällä hengityskonetta suukappaleen kanssa?

Kun hengityslaitteen tarve lisääntyy yöllisestä käytöstä päivän puolelle, joskus myös suukappale eli ns. pilli saattaa toimia ilman kuljetusväylänä keuhkoihin. Tutustu ...

Epäselvyyksiä HUS alueen hengityshalvausstatuksen omaajien laskutuksissa

Yhdistyksemme on selvittänyt yhdessä HUSin kanssa hengityshalvausstatuksen omaajien ja erityisesti statukselta jo hengityslaitteen varassa eläväksi henkilöksi siirtyneiden henkilöiden HUS-käyntien laskutuksissa ...

Lääkäreille suunnattu suositus elämää ylläpitävän hengityslaitehodon varassa elävän henkilön aseman toteamisesta 2025

Lääkärilehti on julkaissut yliopistollisten keskussairaaloiden hengitystukihoidon asiantuntijoiden kirjoittaman kansallisen suosituksen siitä, miten hengityslaitteen varassa elävän henkilön asema tulevaisuudessa todettaisiin. Suosituksella ...

Lentäminen ja elämää ylläpitävät laitteet 

Millaista on matkustaa lentokoneella elämää ylläpitävän hengityslaitteen kanssa? Mitä tällainen matkustaminen edellyttää? Siitä kertoo tässä artikkelissa hengitystuen käyttäjä ja Hengitystuki ...

Skip to content