Hengitystuki ry

Vammaispalvelulain voimaantulo on siirretty

​​Eduskunta äänesti keskiviikkona 27. syyskuuta 2023 vammaispalvelulain voimaantulon siirtämisestä. Eduskunta hyväksyi lain voimaantulon lykkäämisen äänin 92-75. Uudeksi voimaantulopäiväksi on ”lykkäyslaissa” määritelty 1.1.2025. Lain on ehdittävä vielä tasavallan presidentin vahvistettavaksi tällä viikolla.

Lain voimaantulon lykkääminen merkitsee sitä, että hengityshalvausstatuksen omaajien odotus vammaispalvelulain piiriin siirtymisestä jatkuu edelleen.

Voimaantulon siirtämistä perustellaan sillä, että näin pystyttäisiin tarkentamaan lain soveltamisalaa ja arvioimaan paremmin lakiuudistuksen vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksiin sekä hyvinvointialueiden talouteen. Voimaantulon lykkäämisen vastustajat ovat epäilleet kyse olevan säästöistä.

Lykkäämistä koskeva lakiesitys on ollut käsiteltävänä perustuslakivaliokunnassa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, joka piti mietinnössään lykkäämistä perusteltuna. Yhdistyksemme oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuultavana ja piti lykkäämistä hengityshalvausstatuksen omaajien kannalta perusteettomana.

Linkki eduskunnan tiedotteeseen: https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Vammaispalvelulain-voimaantuloa-siirretaan.aspx

Lisää ajankohtaisia uutisia:

Etäjuttutuokio 4.4. klo 16-17.30 

Olet tervetullut rentoon vertaistapaamiseemme etänä. Keskustellaan arkisista asioista ja päivän polttavista puheenaiheista yhdessä. Voimme myös jutella kaikesta muusta mielen päällä olevasta.  Juttutuokiot ovat suunnattu kaikille

Lue lisää »

Hengitystuki ry:n väkeä IT-lehdessä

IT-lehdessä nro 2/2024 kirjoitettiin monta sivua yhdistyksellemme tärkeistä asioista. Toiminnanjohtajamme Liisa Rautanen kertoi hengityslaitteestaan, varautumisesta erilaisiin ongelmatilanteisiin, sekä itsenäisestä elämästään. Kuvassa, joka on myös alla,

Lue lisää »

Uusi järjestöavustaja aloitti!

Hei, olen Anna Valta, ja aloitin juuri Hengitystuki ry:ssä järjestöavustajana! 🙂 Toimenkuvaani kuuluu mm. yhdistyksen somen päivittämistä, juoksevia asioita sekä tilaisuuksien järjestämistä. Olen 34-vuotias lihastautia

Lue lisää »

Jäsentapaaminen elokuussa?

Kokoonnumme kesän jälkeen jäsentapaamiseen. Nyt saat ehdottaa, missä tapaaminen voisi olla ja mitä siellä haluat tehdä. Tarkoitus on viettää päivää yhdessä ja jättää aikaa vapaamuotoiselle

Lue lisää »

Tervetuloa verkkosivuillemme!

Kaipaamme hieman palautetta sivustomme sisällöstä. Toivottavasti jaksat vastata yhteen kysymykseen.

Tietoa käytetään toimintamme kehittämiseen. Kiitos!

Skip to content