Olen juuri tehnyt työvuorolistaa 24/7 minua avustaville työntekijöilleni seuraavan kolmen viikon jaksolle. Käytän elämää ylläpitävää hengityslaitetta, ja minulla on pakko olla apua ympäri vuorokauden. Sen lisäksi minulla on lihassairaudesta johtuvia toimintakykyrajoitteita. Jotta arkeni sujuu, en voi olla yksin. Omaan arkeeni kuuluu työ, jota hoidan nyt etänä, ja huolehtiminen kahdesta iäkkäästä perheenjäsenestä. Oman koronan torjumistoimenpiteiden lisäksi joudun suojaamaan myös näitä riskiryhmään kuuluvia perheenjäseniäni.
Minulla ei ole sellaista läheistä, joka voisi sitoutua olemaan kahden kanssani, joten minulla on pakko olla työntekijöitä. Ja vaikka läheisiä avustajia olisikin, ei kukaan yksinään jaksaisi olla paikalla jatkuvasti, sillä niin työntekijät kuin läheiset tarvitsevat lepoa.
Kolmen viikon työvuorilistassa tarvitsen kotiini kuusi eri ihmistä. Lähtökohtana suunnittelussa on käyttää työvuorossa henkilöitä, jotka lupauksellaan sitoutuvat olemaan työssä vain minun luonani eikä muissa hoitopaikoissa. Kuusi ihmistä, joilla jokaisella on työnsä lisäksi oma elämänsä – perheensä, harrastuksensa ja mitä kaikkea työn ulkopuoliseen arkeen kullakin kuuluukaan.
Koronavirusuutisoinnissa on kerrottu, että työikäiset ja etenkin nuoret aikuiset selviytyvät viruksesta riskiryhmiä paremmin. Se tieto tuntuu helpottavan ja lohduttavan juuri näitä nuoria ihmisiä ja siitä on syntynyt heille hallitseva ajatus, ettei heidän tarvitse eristäytyä liikaa omassa arjessaan.
Samalla on kuitenkin painotettu, että kaikkien on noudatettava välttämis- ja suojautumisohjeita, koska voivat tietämättäänkin olla tartuttajia. Me olemme jokainen vastuussa siitä, että suojaudumme emmekä välitä virusta eteenpäin. Elämää on siis rajoitettava ja kaikkea toimintaa – niin töissä, vapaa-ajalla kuin kotonakin – on harkittava tarkasti. Nyt on nuorten aikuistenkin aika elää niin, ettei vahingossa tartuta ketään muuta vaan suojaavat kaikkia tartunnalta. En tosin usko kenenkään muutenkaan haluavan joutua tilanteeseen, jossa omat isovanhemmat joutuisivat tehohoitoon tai omille vanhemmille ei pandemian riehaantuessa riittäisi hengityskonetta.
En itse liiku nyt koronavirusaikana ollenkaan kodin ulkopuolella, sillä kuulun hengityskoneen käyttäjänä riskiryhmään. Toiseksi periaatteeni on näyttää esimerkillä sitä käytöstä, mitä toivon työntekijöiltä ja kanssaihmisiltä. Työntekijät käyttävät kotonani nyt tavallista enemmän suojavarusteita ja kiinnitämme tarkkaa huomiota käsi- ja muuhun hygieniaan. Mutta eivät suojavarusteet yksinään tee autuaaksi eivätkä välttämättä pysäytä viruksen leviämistä. Tärkeämpää kuin suojavaatteet ovat ne aatteet, joilla kukin suhtautuu tilanteeseen.
Koska pyrin huolehtimaan siitä, etten saisi koronavirustartuntaa, en vastaanota kotiini vierailijoita enkä myöskään haluaisi kotiini sellaisia työntekijöitä, jotka voisivat tuoda viruksen mukanaan tietämättään sen kantajana. Toivon, että työntekijäni varoisivat muussa elämässään turhia kontakteja, koska muuten oma eristäytymiseni ei ole toimiva.
Meidän elämää ylläpitävän hengityslaitteen käyttäjien kotona työskentelevät miettivät toivottavasti nyt tarkasti, miten toimia työn ulkopuolella. Voiko käydä töissä myös jossain muualla? Voiko vapaa-ajalla käydä kuntosalilla tai ohjata pientä harrastajaryhmää, kun samalla työskentelee riskiryhmään kuuluvan kanssa? Voiko avustaa omia sukulaisia? Miten paljon ylipäänsä voi olla tekemisissä muiden kanssa? Eli miettiä, mikä kohtaaminen on tarpeeton? Selviytyisinkö yli epidemia-ajan ilman tätä kohtaamista?
Riskiryhmän kanssa työskentelyyn liittyy nyt paljon vastuuta. Elämää ylläpitävän hengityslaitteen käyttäjän kanssa työskentelevän on tärkeä pohtia, miten hän suojaa itsensä virukselta, ettei hengityslaitteen käyttäjä saisi tartuntaa.
Olen onnekas, kun muutaman työntekijäni koko muu perhe elää nyt etänä. He ovat rajoittaneet omat kontaktinsa suojatakseen minua. Kiitos jokaiselle tällaisesta ajattelutavasta! Vaikka en kiipeä parvekkeelle laulaakseni heille, yritän osoittaa arvostukseni heitä ja heidän perheitään kohtaan kaikin tavoin. Heidän tullessaan minun ei tarvitse siis olla huolissani siitä, että tartunta leviäisi minulle. Kun työntekijöiden lapset ovat kotona, eivät lapset kuljeta virusta päiväkodista tai koulusta.
Toivoisin, että niin minä kuin muutkin elämää ylläpitävän hengityslaitteen käyttäjät voivat nyt saada kotiinsa niitä työntekijöitä, jotka jo itsekin elävät huolellisesti virukselta suojautuen tai erityksissä ja sikäli turvallisesti.
Omille työntekijöilleni olen antanut maskin käyttöön myös puolestani asioidessa. Ylipäänsä, kun maskin kanssa käy esimerkiksi kaupassa, ihmiset ymmärtävät väistää. Muille elämää ylläpitävän hengityslaitteen käyttäjille haluaisin antaa tämän neuvon: puhukaa työntekijöidenne kanssa molemminpuolisista pelkotekijöistä ja miettikää yhdessä, miten toimitaan. Miettikää myös miten tässä tilanteessa löydetään yhdessä ilon aiheita ja miten voisitte kiittää heitä, jotka ”estävät koronan tulon ovestanne”.
Liisa Rautanen on Hengityslaitepotilaat ry:n toiminnanjohtaja
